Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Jeesus välittää meistä todella

 

Edellisellä sivulla saimme todeta, että Jumala on ihmisistä huolissaan ja haluaa heidän parastaan, mutta ei halua heidän elävän synnissä ja pahuudessa.

Lupasin jo edellisellä sivulla kertoa oman todistukseni siitä, kuinka sain kohdata Jumalan. Kohtaamisessa oli aivan samoin kolme miestä edessäni, kuten oli Aabrahamillakin. Minä vaan en puhunut mitään siinä tilanteessa kun olin niin kuin puulla päähän lyöty.

 

Onko Jeesus meistä huolissaan?

Tähän kysymykseen sain vastauksen lokakuussa 2001. Eräänä yönä unessa, juuri ennen aamuista heräämistäni sain kohdata Jumalan. Unessa seisoin suuren kaupungin keskustassa kadun reunassa jalkakäytävällä ja katselin edessä olevaa tyhjää katua. Hetken kuluttua havaitsin vasemmalta kerrostalojen välistä tulevan kolme miestä kävellen katualueelle ja he kääntyivät siihen suuntaan, jossa seisoin. Kun miehet olivat noin parinkymmenen metrin päässä, sisälläni sanottiin:

 

”Keskimmäinen on Jumala”.

 

Kolmikko lähestyi minua ja kiinnitin heihin luonnollisesti erityistä huomiota, olihan odotettavissa jotain ennen kokematonta. Miehet näyttivät aivan tavallisilta inhimillisiltä ihmisiltä, heillä ei ollut erikoisia vaatteita tai puhumattakaan sädekehistä heidän päänsä päällä. Vasemman puoleinen mies oli hyvin kookas henkilö, pitkä ja roteva, mutta oikean puoleinen pieni ja hintelä. Kun nämä miehet saapuivat kohdalleni, he pysähtyivät eteeni niin, että Jumala oli aivan edessäni ja Hän sanoi minulle kolme sanaa:

 

”Evankelioimista on lisättävä”.

 

Vain kolme sanaa, niin kuin ensimmäisessäkin ilmoituksessa. Tämän jälkimmäisen ilmoituksen jälkeen miehet jatkoivat matkaansa kävellen katua minusta katsoen oikealle ja katosivat sitten hetken kuluttua näkökentästäni kerrostalojen väliin. Heidän poistuttuaan näkökentästäni, minut herätettiin, etten unohtaisi mitään yksityiskohtaa tapaamisestani Kaikkivaltiaan kanssa. Herättäjä oli luultavimmin Jumalan kolmas persoona Pyhä Henki. Olin siis kohdannut samalla kertaa Jumalan kaikki persoonat; Isän, Pojan ja Pyhän Hengen. Minä en sanonut koko aikana sanaakaan, olin suuren hämmästyksen vallassa koko tapahtumaketjun ajan.

 

 

Miltä Jumalan kasvot näyttivät, voitte kysyä?

Ne olivat noin kolmikymppisen miehen kasvot ja aivan tavallisen näköiset. Eräs seikka kiinnittyi myös tapaamisessa, Jumala, siis Jeesuksen persoonassa, oli minun mittaiseni, koska katselimme toisiamme samalta korkeudelta. Tai sitten en hoksannut jalkakäytävän ja ajotien korkeuseroa, en pysty näin jälkeenpäin asiaa selvittämään. Uskon kyllä, että jos tapaatte Jeesuksen, Hän on juuri teidän mittaisenne ja vaatimaton, huomaamaton kadun kulkija. Jos Hänestä ei anneta ennakkoilmoitusta, kuten minulle, Häntä ei voi erottaa kenestäkään aivan tavallisesta ihmisestä.

 

Tämä tapaaminen Jumalan kanssa pani ajatukseni uuteen järjestykseen. Mietin, kuinka minun nyt pitäisi toimia, olinhan saanut ilmoituksen Häneltä. Samaan aikaan tämän ilmoituksen kanssa Jumala antoi minulle nöyryysoppia, jolla hän muistutti, että vain Hänen nimissään voisin evankeliumia julistaa. Jumalan kutsu oli niin voimakas, etten ole voinut sitä jättää syrjään vaan haluan viestittää sen teille kaikille lukijoille.

 

Jumala on rakkaus ja siksi Hän tahtoo, että te jokainen ottaisitte Hänet vastaan sydämeenne ja tunnustaisitte, että Jeesus on Herra.

 

Evankeliumin ydin on Johanneksen evankeliumin kolmannessa luvusta jakeissa 16-21, jotka ovat kaiken uskon perusta:

 

Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

 

"Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen.  Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan. Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden. Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta."

 

Näiden sivujen kirjoittaja sekä Jeesuksen kanssa kasvotusten ollut on Jarmo Linne Tampereelta.

 

Sivun alkuun

©2019 Lahjaksi sinulle - suntuubi.com